11 Nov 2017

Sadussa. A fairy tale

Oi, mikä ihana päivä! Oh, what a day!
Nykypäivän saalistaja ei tarvitse taitoja, kunhan on vermeet. As long as you have the right stuff you don't have know anything.
Tyynenmeren valkokylkidelfiini, otaksun. Pacific white sided dolphins, I assume.
Delfiinit seurasivat meitä pitkään. They followed us for a long time.
Vesipyörteitä kapeikossa. Whirlpools in a straight.
Varakkaimmat turistit kalastavat tällaisista käsin. Lomakeskus kuuluu London Drugs-konserniin. The monied do their fishing from places like this, owned by London Drugs.

"Jäimme rannalle yöksi. Tuli vain kivistä tehtyyn rannan tulipesään ja lohi paistumaan hiillokselle. Yön saapuessa sitten vain rantahietikolle huovan alle pitkällemme. Yö oli lämmin, taivas tähtikirkas, mikäs siinä oli lojuessa vähän jutellen, tähtiä katsellen, kuunnellen poijukellon vaimeita kumahduksia salmella, nauttien yön hiljaisuudesta. Aamuhämärässä ylös, nopea aamiainen ja kalalle!"
Campbell Riverillä tein puolen päivän mittaisen venematkan turistina turistien joukossa isäni jäljissä. Thurlow Island, Blind Channel, Sonora Island. Minun korvissani ne ovat satumaisia nimiä, jotka kertovat syvästä korvesta, tuhatvuotisista metsistä ja merestä, joka ympäröi meitä ja huokailee öisin kojumme nurkissa. Suolan ja levän hajuja, kosteaa metsänpohjaa, auringon paahtamia havuja, tahmeaa pihkaa. Äänimaiseman täyttää vesi - aaltojen pauhu, kohina, loiske, liplatus, pärskähdykset - sekä moottoriveneen ulina ja vonkuna kovassa merenkäynnissä. Muistoni ovat aistimuksia, ne palautuvat tunteina, eivät ajatuksina.

Tällaisena kauniina päivänä luonnonystävä kokee päässeensä taivaaseen, mutta sateet alkavat syyskuun puolivälissä ja jatkuvat pitkälle kevääseen. 
"Vähän ennen joulua alkoi sataa lunta. Olin käymässä Campbell Riverillä, ja kaikki pysähtyi saarella, rannikolla ja kai syvällä mantereen puolellakin. Olin tullut lentämällä Riverille ja halusin takaisin kämpälle, mutta miten? Onneksi samassa pulassa oli iso kalastajavene, ja se oli lähdössä samaan suuntaan kuin minunkin piti lähteä. Sen mukana pääsin kämpälle. Töihin en voinut ryhtyä, sillä 3 metrin lumipeite oli maassa. Tuli pakkoloma. Mutta kun lumisade loppui, alkoi aurinko paistaa, ja lumikerrokset vähenivät kovaa vauhtia."
Täällä oli ennen ehkä kotini, nyt piknik-paikkamme. I maybe lived here once, now I had a picnic here.
"We slept overnight on the beach. We lit a fire on the rocky beach and fried some salmon we had caught. When night fell, we laid under our blankets on the sand.The night was warm, the stars bright, we worried about nothing while we chatted and stargazed. The bouys sounded muffled clanks, otherwise the night was silent. At daybreak we got up quickly, had breakfast and went fishing!"
My childhood memories are sensations, not thoughts. Blind Channel, Sonora Island, Thurlow Island. These are fairy tale names to me, like Samarkand and Atlantis. They mean deep forests, ancient trees and a sea that surrounds us and emits sights outside our hut where we try to sleep. They are the odour of salt and rotting sea weed, damp forest floors and sun burnt resin that sticks to the fingers despite soap and hot water. Their names emit watery sounds of roaring, sighing, slurping, gurgling waves. At times I hear them, and I hear the roar and the screams of the motor boat in hard waters.

A day like this is heaven for a nature lover, but come mid-September the rain arrives, and all is soaked under heavy skies and pouring rain until late spring.
"At Christmas it started to snow. I was visiting Campbell River, and everything stopped on the island, the coast and deep inside the mainland. I'd flown to the island but needed to get to the camp, but how? Luckily, a fishing boat was in the same situation and gave me a ride. I could not get to work for there was three meters of snow. I could do nothing. But when it stopped snowing, the sun came out, and the snow vanished quickly."

3 Oct 2017

Kromia. Chrome

Siten kun tähän väsyy voi sen peittää tukalla, jos se sattuu kasvamaan. You can hide it with hair whenyou get tired of it.
Peilin puutteessa tämäkin käy. If in need of a mirror this will do.
Tämä tuskin on alkuperäinen. This hardly is an original.
Nykyaijan tekniikkaa. Modern day technique.

American Pie:n chevy-kö? The Chevy of Amrican Pie?

Kuin veistos. Like a statue.
Hattu vai auringonpistos. Hat or sun sting.
Onko tämä Carpenterin Christine-kauhuleffasta? Is this from Carpenter's "Christine"?
Väri on tumma munakoiso. The colour is aubergine.
Vain yksi prätkä on päässyt paikalle. Only one MC could be seen.
Kun North Island Cruisers järjesti 20-vuotistapahtuman, pääosassa oli 300n auton kiiltävä pelti, välkkyvä kromi ja putsatut koneet. Ylpeät omistajat istuskelivat menopeliensä vieressä  telttatuoleissa porottavasta 37n asteen auringosta huolimatta. Labatt- ja Molson-oluttölkit eivät kauan viipyneet kylmälaukuissa, ja jonkinlainen päähine oli päivän asuste - ellei halunnut esitellä huikeaa päänahan tatuointiaan. 

Oli täydellisesti entisöityjä 50-luvun amerikanrautoja, huikeita tämän päivän Porscheja ja Mazerateja, arvokkaita Bentley:jä ja täysin lapasesta lähteneitä kummituskaaroja, joiden käyttötarkoitus oli minulle epäselvä. 

Autoinnostuksen ymmärtää, kun muistaa, että julkinen liikenne saarella on olematon. Ilman autoa olet stuck, jumissa. Liikkuvassa yhteiskunnassa, mobile society:ssä, auto on elinehto. Se mahdollistaa työn perässä liikkumisen, ostosten teon, sosiaalisen elämän. Kun jokin on niin keskeissä roolissa, siitä tulee tärkeä, olennainen osa elämää, perheenjäsen, . Näihin autoihin uhrattuja työtunteja ei hinnassa saada takaisin, mutta niinhän kaikkien harrastusten kanssa helposti käy.
300 automobiles filled the center square of Campbell River when the North Island Cruisers celebrated their 20th anniversary. The sweatiness of the 37-degree day was amplified by the gleam of polished paint and the glitter of chrome. A hat and an ice cold Molson's were pretty much mandatory.

The proud car owners sat in camping chairs by their mechanical beauties while thousands of admirers milled around marvelling at the vintage 1950's American cars, the 1920's Bentelys and modern Porsches. The "freak" cars were outlandish and proof of the owners' limitless inventiveness.


It must have been a sight when the 300 cars left the venue. However, by that time I was having a late lunch with my friends at Painter's Lodge with an ice cold White Sails Old City SMaSH, a local artisan beer, in my glass.

26 Sep 2017

Lännen lokari. West Coast logger

Holvikatos . A cathedral.
Pari metriä korkea kanto, tn. ensimmäisen hakkuun jälijltä. The stump, probably from the first logging, is two meters in height.
Apua, joku on tulossa! Help, someone's coming!
Polku pimeässä. The trail goes on.

Kivien alla on taskurapujen valtakunta. Under the rocks, the kingdom of crabs.
Rauha ja hiljaisuus. Peace and quiet.
Meren silottama. Sea worn.

Aikoinaan mökkiä uitettiin hakkualueelta toiselle, nyt se mätänee rannan vuorovesissä. Once the cabin was floated from logging area to another, now it rots in the tides.
"Alueen metsä oli ns second growth, uutta metsää, joka oli syntynyt 50-60 vuotta sitten hakatulle alueelle. Se oli ylitiheää, pisimmät rungot olivat 30-35 metrisiä, tyveltä 60-65 cm. Puulaji oli melkein pelkkää kanadan hemlokkia,  raskasta ominaispainoltaan. Kaadoin ja karsin sen seitsemän metriä pitkiksi tukeiksi, mittasin itse niiden tilavuuden ja sain maksun tämän mittauksen mukaan. Tukit oli myös niputettava, juuri tuon raskauden takia. Rakensin rantaan yksinkertaisen niputuslaitteen. Tukit nippuun, vahvat rautalangat ympärille ja Tree Farmerilla pois, alas hietikolle. Nousuveden aikana niput ulos rannasta ja puomit tukkien väliin kiinni teräsvaijereilla rinnakkain ja jonoon. Kun lautta, 50-60 m pitkä, 20 m leveä, oli se valmis, sitten tuli hinaaja, joka veti sen merta pitkin tehtaalle."  Jouko "John" Karjalainen

Bere Pointille johtava tie ohittaa pienen pellon, jolla juoksentelee vapaana huoleton kanaparvi, sekä pari metsätyöläisten leiriä koneineen ja peltisine rakennuksineen. Taivas katoaa, ajamme hämärää metsätietä, laitamien puut kallistuvat katoksi tien ylle. Kun vastaan tulee kuorma-auto lavallaan tukkikuorma, pysähdymme sivuun niin pitkälle kun voi joutumatta ojaan ja yritämme kutistua pienen pieniksi. Kuormuri jyristää ohi, mies ratissa heilauttaa kättään, metsään palaa syvä hiljaisuus.

Rannalla on leirintäalue. Ohitamme muutaman hiljaisen seurueen matkailuvaunuineen. Nyökkäilemme kohteliaasti. Metsän uumeniin johtaa puinen polku, liukas ja pimeä. Metsä on äänetön, huohotuksemme ja vaelluskenkiemme kopina kuuluvat tukahdetuilta kuin äänieristetyssä kopissa. Suunnattomista puista tippuu kosteutta, oksilla roikkuu vihertävää naavaa. Rannan puolen nahkealehtiset pensaat näyttävät tutuilta: salali, tuttu kukkakauppojen kimpuista! 

Pyrimme näkemään miekkavalaita, niiden kokoontumispaikkoja on tällä rannalla. Orcat tulevat tänne hieromaan itseään rannan pikkukiviin. Syyksi harvinaiseen käyttäytymiseen arvellaan opittua tapaa; se ehkä vain tuntuu mukavalta. Vaikka polun varrella on tähystylavoja, emme onnistu todistamaan tapahtumaa  - mutta oheinen video näyttää, mistä on kyse.

Ei silti harmita. Patikkamatka syvälle ikimetsään, kapeat metsätiet, kalutut hakkuuraiskiot, vanhat hakkuualueet laiminlöytyine metsänpohjineen, jyrkät rannat, äärettömät vuorijonot ja suuri hiljaisuus - saan aavistuksen siitä, millaista oli olla lokari, logger, 50-60-lukujen Kanadan länsirannikon metsissä. 

 "Rahasta oli niin kovin usein hyvinkin tiukkaa. Välillä työkin tuntui, että sekin loppuu, kuin olisi tullut seinä eteen. Ei tiennyt monesti, miten sen läpi pääsee. Elo muuttui kovin ahdistavaksi, toivottomaksi. Kuitenkin aina löytyi joku tie, neuvo ja ratkaisu. Oli vain mietittävä, koetettava löytää se rako, josta jatkaa eteenpäin, kohti seuraavaa päivää, viikkoa varten – periksi ei saanut antaa, ei hellittää hetkeksikään. Kun työtä oli, oli keskityttävä siihen, muut ajatukset siirrettävä syrjään. Olihan sitä selvitty sodastakin, miksi ei näistä vaikeuksista?" Jouko "John" Karjalainen
Rannan takana syvä metsä. After the beach, a deep forest.

"It was a second growth forest that had grown for 50-60 years after the first logging. It was way too dense, the trees were 30 m high at the most, 60-65 cm around their base. The trees were hemlocks and very heavy. I would fell, limb and cut them to seven meter long logs: I measured the volume, and was paid according to these measurement. The logs had to be bundled because of their heavyness. I built on the beach a simple device for bundling, packed the logs into bundles, tied the bundles with a thick wire and pulled them with the Tree Farmer onto the sand. During hight tide I floated the bundles off the sand and between booms, placed them side by side into lines attached to each other with more wire. When the float was 50-60 meters long, 20 meters wide, it was ready and a tugboat came and took it on the sea to the factory." Jouko "John" Karjalainen


The road to Bere Point passes a field with free ranging careless-looking chicken and a few logging camps. The sky vanishes when we drive along the road deeper into the forest, the trees lean over the road and form a cathedral. When we meet a truck with its heavy load of logs we drive to the side and try to be very very small. The driver rumbles by, waves a hand.

On the beach there is a camp site. We pass a few quiet campers, we all nod politely. A wooden path, slippery and dark, dives into the forest. There is no echo, all we hear is our pants and stumbles, no birds. Grey moss hangs from branches, water drips from high above. The dark green bushes look familiar: salal, from the florists' bouquets!

Orcas come to these beaches to rub themselves against the pebbles at the bottom. It is assumed that there is no practical reason for this comportment. It is probably something passed down from generation to generation of killer whales, and it simply feels good. We did not get to see it, so this link gives an idea of what we missed.

I do not mind. The walk in the deep woods of Bere Point , the unkempt areas logged recently and sixty years ago, the narrow roads, the silence and the mountains in the horizon have given me a picture of what being a logger in the 50-60's Canadian west coast was like.

"Often there was no money, sometimes no work, either. Like hitting a wall, it was, with no idea of how to get through. Life felt oppressive, desperate at times. But always there was a way, a means and a solution. You just had to figure it out, try to find a break, a means to continue towards the next day, the next week. There was no giving up. When there was work, you worked, concentrated on it, put aside everything else. You had made it through war, why not through these difficulties?" Jouko "John" Karjalainen