22 May 2017

Minne kukat kadonneet? Where have all the tulips gone?



Viime lokakuun sateisena iltapäivänä valmistelin jo tätä kevättä. Istutin Plantagenista ostamani sipulit, enimmät lavan kohopenkkiin, joitain sinne tänne puutarhaan. Sieluni silmissä siinsi keväinen cutting garden, Floret Flowerin kaltainen, tai sinne päin, pienoiskoossa.

Tuli kevät leudon talven ja vaihtelevien säiden päätteeksi. Tulppaanit käyttäytyivät tuttuun tapaan. Lavassa nousi rivi upeita lehtiä, rapeita ja terhakoita. Kävin niitä ihastelemassa ja odotin nuppuja. Niitäkin tuli, ei kovin monta. Ne olivat surkean pieniä ja ryppyisiä. Nuput juroivat. Tuohduin, vedin yhden ylös. Sipuli oli homeessa. Vedin kaikki ylös: homeisia kaikki. Se selittää kukinnan epäonnistumisen, vaan mikä selittää homeen? 

Voin arvailla, mitkä ovat saman sadon tulppaaneja muualla puutarhassa. Jos osun oikeaan, voivat ne hieman paremmin kuin lavassa olevat, mutta ei niissäkään ole kehumista. Edellisvuotiset sipulit ovat tehneet nekin lehtiä, jotkut kukkivatkin, heikosti.

En jatkossa jätä tulppaanien sipuleita maahan. Pitkälle jalostettuina ne on tehty loistamaan vain kerran. Seuraavien vuosien pelkät lehdet eivät ilahduta, ja tekevät kukkapenkeistä siivottoman näköiset. 

Miten teidän tulppaaninne onnistuivat tänä vuonna? 

I was looking forward to a small cutting garden of tulips, in the spirit of Floret Flowers. Everything looked okay in early spring. The leaves were crisp and well-formed, there were buds, though not many. I thought they were just late to arrive, for spring came a few weeks late, the cold weather lasted well into May. 

After a few warmer days I noticed that something was wrong. The buds were too small and wrinkled. They would not open. 

Exasperated, I pulled up one tulip. The bulb was moldy. I pulled them all up: mold everywhere. That explains the sickly buds, but why the mold? 

19 May 2017

Luonto vei voiton. Nature conquers



Kukoistava Rosa "Therèse Bugnet". A happy Rosa "Thérèse Bougent".
Blogini luonnehdinnassa kerron hoitavani "pientä, tautista plänttiä".  Tautisuus ei ole vitsi, vaan ikävä tosiasia. Niin kiva harrastus kuin puutarhani onkin, olisi se vielä kivempi, ellevät sitä vaivaisi erilaiset kasvitaudit ja -tuholaiset. Vaikka puutarhanhoito on parhaimmillaankin ainaista känää luonnonvoimien kanssa, on pläntilleni siunaantunut riesoja normaalia enemmän. Samat riesat löytyvät naapureiltani, mutta moni heistä ei tiedä, halua tietää tai välitä niistä.

Mesisieni on kestoaiheitani.  Tänään uurastin sen tuhoaman teresanruusun, Rosa "Therèse Bugnet":n juurakon kanssa. Vielä muutama viikko sitten ruusuni oli hengissä, joskaan ei täydessä terässä. Yllä on terve teresanruusu. Se on plänttini terveellä puoliskolla, tuottaa uutta oksaa, on tuuhea ja elinvoimainen. Alla on kuolleen ruusun naapuri, vainaja muistutti sitä:
Kituva T.B. The rose is not feeling well.
Kuvan teresanruusulla ei mene hyvin; se on harva ja väsynyt. Voi olla, että se vielä kukkii tänä kesänä, mutta se on varmasti sen viimeinen. Saattaa se toki tehdä vielä lehdet ja kuolla saman tien. Niin kävi muun muassa upealle ruusuorapihlajalle: ensin se avasi lehtensä, yön yli se kuoli.

Mesisienen torjunnassa - tai no, ei sitä torjuta, sen haittoja pyritään hillitsemään- olennaista on hyvä hygienia. Kuolleesta kasvista ei jätetä maahan juuren palastakaan, kaikki pitää saada pois. Se on mahdotonta, ellei kaiva valtavaa kuoppaa ja vaihda multaa. Mutta aina voi yrittää.
Vainajan jälkihoito. The remains of the dead rose.
Vainaja on pilkottu paloiksi: piikittömät versot menevät risunkeräykseen, piikikkäät pilkoin jätesäkkiin, viimeisenä on valtavan juurakon kaivaminen ylös.
Diagnoosi on oikea. My diagnosis is correct.
Ruusu ei ollut kuollut vanhuuteen eikä kylmään, vaan koko juurakko haisee sieneltä, ja kosteina riekaleina irtoavan kuoren alta löytyy verkkomaista rihmastoa ja valkoista jauhoa. Selvä juttu: mesisieni, Armillaria mellea.

Plänttini tämä osa voi huonosti, toisella menee toistaiseksi paremmin. Viime vuonna annoin mesisienen pilata päiväni, tänä vuonna annan periksi. Luonto voittaa aina, ihminen sopeutuu.
--
A rose bush died suddenly, and by the looks of it I knew that honey fungus was to blame.Sure enough, when I dug up the massive stump, it had all the signs of the "worst thing that can happen to a garden". I've let the fungus spoil several seasons of gardening for me, but this year I have given up. Nature has always the upper hand, man adapts.

14 May 2017

Tipuseni. Birdies

Tikli on harvinaisuus lintulaudalla.

Punarintarastas, oletan.

Sinitiainen odottaa, että tuo täti häipyisi häiritsemästä.
Hankin lintujen ruokintaa varten design-laitteen ja vein siihen Plantagenin jyväseosta läpi koko talven. Laitteen läpi kulkee vaijeri ja siitä, mistä vaijeri lävistää laitteen lasikuvun valui vettä jyväseokseen. Seos jäätyi ja suli säiden mukaan. Designihme olisi täytynyt ripustaa katoksen alle, mikä ilmeni vasta käytön aikana. Jyväseoksessa oli tikkuja ja muutakin kuin jyviä. Maa laitteen ympärillä näyttää nyt samalta, kuin Kaivopuisto vapunpäivän iltana. - Ensi talvena ostan talipalloja ja niille pidikkeen. 

Näpsin kuvat yhtenä leutona lopputalven iltapäivänä ikkunaruudun takaa. Väijyin lintuja ulkona nurkan takana saadakseni parempia otoksia. Mutta tipuset tulivat syömään vasta, kuin olin palannut mökkiin ja sulkenut oven perässäni. Ne eivät hoksanneet, että minulla ja runsaalla pitopöydällä oli tekemistä keskenämme.

Olen tyytyväinen lintubogaukseni saaliiseen, neljä lajia puolessa tunnissa.  Tikli varsinkin on eksoottinen vieras - ja kaunis sellainen.


Tavallinen talitiainen.

It took no more than thirty minutes to snap these photos one afternoon in late winter.  They are taken from behind the window.The birds are clever; they would not show up as long as I tried to stalk them behind the corner. I had to go back inside and close the door, and they came within a few minutes. However, they did not make the connection between  the regular appearance of food in the feeder and my visits. Why would their provider care to hurt them?

11 May 2017

Herran pieksut! Good grief!


Facebook-seinäni täyttyi räntasateen kuvista ja kurjan sään manailusta. Kiesus! Rakeita! Nollakeli! Toukokuussa! 

Luulisi tänne syntyneen tottuneen ilmastoomme, mutta kun ei. Kevät on toki pitkä, varsinkin jos alkukeväälle tyypillistä äkkinäistä helleaaltoa ei tulekaan. Viime äitienpäivänä Helsingissä oli 20 astetta, tänä vuonna sille povataan kymmentä.

Puutarhurin pärjääminen säässä kuin säässä on pukeutumisesta kiinni. Silläkin alalla voi harrastaa välineurheilua niin vaatetuksessa kuin työkaluissa. Blåkläderiltä saa vaativan tason ammattilaisvetimet, kun taas The Carrier Companyn vintagetyyliin kuuluu silkkinen vahattu sadeviitta. Se yllä ei käännetä kompostia, mutta ehkä taimien purkittaminen sujuisi. 

Käytin vuosikaudet muihin hommiin kelpaamattomia kuteita - kiristäviä farkkuja, tahraisia t-paitoja, vuotavia sadeasuja - kunnes työharjoittelijana Staralla koin vaatetuksen merkityksen. Stara varustaa ulkotyötä tekevät työntekijänsä laadukkailla asuilla - mikä etu! Rapaisen pellon laidalla on kiva seistä kaatosateessakin, kun iho on kuiva eivätkä varpaat ole kohmeessa.

Spring takes a long time to arrive here. Especially this year, when we are having snow in mid-May and nightly frosts, after a snowless, mild but grey winter. 

It is important for a gardener, professional or amateur, to have the proper equipment and clothing. The right kind of attire has nothing to do with snobbery, and it can turn a dank and windy day into a invigorating outdoors experience. What a difference it makes to exchange jeans and a shapeless t-shirt for Blåkläder's work clothes for professionals! Alternatively, you can opt for The Carrier Company's vintage style, e.g. their silk wax rain cape, but I doubt it is practical when you must empty the compost bin. 

9 May 2017

Täällä taas. I'm back


Villa Blåkulla jatkaa vuoden tauon jälkeen puhtaana puutarhablogina. Muut juttuni löydät jatkossa Irtonainen.blogspot.fi:stä. Kiva olla taas liikkeellä selkeytynein ajatuksin ja levänneenä!

Blogieni nimet ovat herättäneet kysymyksiä. 

Blåkulla tarkoittaa ruotsiksi Kyöpelinvuorta, jolle katsoin laskeutuneeni eroni myötä. Saduissahan vanhapiiat, joita usein pidettiin noitina, pitävät vappuna ja pääsiäisenä pitojaan Kyöpelinvuorella. Koska siirtolapuutarhani Villa Blåkulla on ruotsinkielisellä alueella, oli luontevaa nimetä mökki ja blogi på svenska. Olen vankkumaton kaksi- tai monikielisyyden kannattaja, sillä humanisti-kauppatieteilijänä minulle on ollut eniten hyötyä ja iloa kielitaidosta. Blogi on kaksikielinen, suomeksi ja englanniksi, vaan ei ruotsiksi, sillä se olisi liian jobbigt. Englanninnos ei ole suora käännös suomesta.

IrtoNainen taas... eläkeläissinkkuna olen vapaa aikatauluista, suorituspaineista ja aiemmista ympyröistäni. Olen siis irtonainen nainen, ja koska iso osa työuraani kului irtonumerojakelun parissa, on nimi silmänisku siihen suuntaan. Käy kurkistamassa!



Villa Blåkulla continues as a garden blog after a year's break. I have transferred my other texts and photos to Irtonainen.blogspot.fi, so far only in Finnish.

I've been asked about the names of the blogs.

Blåkulla, Swedish for Kyöpelinvuori, is in Nordic mythology the place where old maids, often accused of sorcery, congregate for Easter and the First of May.  After my separation I thought it was a suitable name for my garden in a Swedish language allotment area. Finland has two official languages and I am a strong supporter of bi- and multilingualism.  

I write in Finnish and English, but a third, Swedish, version would be too much work. The English text is seldom a word-for-word translation, it's more like an independent text with the same general idea as the Finnish.

Irtonainen is a pun on my previous career in single copy (i.e. irtonumero) distribution and being a pensioner and single, unattached ( i.e. irtonainen). Irtonainen observes the challenges and pleasures of this new phase in life.