27 Aug 2012

Hifistelyä. Material girl

Laadukas emaloitu ulkolämpömittari löytyi Rakennusapteekista.




Hyvät työkalut tekevät kurjastakin hommasta nautinnon. Kahdentoista vuoden puutarhuroinnin tuloksena työkalukaapistani löytyy jos jonkinlaista välinettä. Iso osa niistä on "ihan ok", jotkut surkeita ja nämä viimeisimmät hankintani huippulaatua.

Ennen sveitsiläisen Felcon numero kuutosen sekatööriä käytin Fiskarseja ja japanilaisia siroja, joiden nimen olen unohtanut, ja joilla tuon tuosta onnistuin nipistämään nahkaani. Niissä oli siis jokin suunnitteluvirhe, jonka huomasi vasta käytössä. Felcot ovat maineensa veroiset, tehokkaat ja käteen sopivat. Ne jaksavat leikata olemattomallakin hoidolla . Kunpa joku vielä näyttäisi, miten ne huolletaan.

 Hawsin englantilaiset kastelukannut ovat kastelukannujen aatelia. Slovakialainen kannu on kuvassa tunnesyistä, onhan se palvellut minua alusta asti. Mutta siihen verrattuna Hawsit helpottavat kastelemista olennaisesti. Vihreää kymmenen litran kannua on helppo kantaa täytenäkin , kiitos sen soikean muodon. Molemmilla kannuilla on kahva, jonka ansiosta kannua on helppo pidellä yhdellä kädellä kastellessa. Niistä tulee hienojakoinen, kevyt vesisuihku, joten ne eivät valu tyhjiksi liian nopeasti, ja maa ennättää vettyä.

Joseph Bentleyt ovat uusin ostos, mutta lyhyen kokeilun jälkeen uskallan sanoa, että painavalta tuntuva pensassaksi leikkaa napakasti ja tarkasti.

Kaikki kunnia Fiskarsille, mutta kyllä huomaa, että satojen vuosien puutarhakulttuuri tuottaa hienoja työvälineitä. Hyvää ei saa halvalla, vaikka eivät nämä puutarhurin olennaiset työkalut mitään mahdottomia maksa. Ne myös kestävät käytössä miespolven, elleivät pidempäänkin, kunhan niitä huoltaa hyvin. Fiskarseja en ole tarkoitukseen tehdyistä välineistä huolimatta osannut teroittaa. Olisiko jossain teroituskursseja?

Ostopaikat: Felco: Zetas puutarha Tukholma, Haws: Anne's Past and Present sekä Secret Garden (molemmilla on nettikaupat), Joseph Bentleyt: Secret Garden.
---

I have discovered the pleasures of materialism even when it comes to gardening equipment. Quality pays, and the above brands are worth every cent.

1 comment:

Anonymous said...
This comment has been removed by a blog administrator.