25 Aug 2017

Maailman äären taimitarha. The nursery at world's end


Viimeinen taival BC Ferries:n mukana. The last stretch aboard BC Ferries
Talo näköalalla. A house with a view
Daalia 'Bishop of Llandalf' dahlia
Kesän viime ruusu. The last rose of summer.
Matka kohti Vancouverin saarta alkoi laivalla Helsingistä Tukholmaan, vaatimattoman kokoisella Bore-yhtiön laivalla huhtikuun 1951 alussa. Liput minulla oli valmiina perille asti, ja rahaa CAN$50* – siinä koko matkakassani. 
Tukholmaan saavuttuani minun oli päästävä Central Stationille kaupungin keskustassa ja sieltä junalla Göteborgiin. Juna tuntui ylelliseltä verrattuna VR:n vastaaviin, ja lisäksi se kulki sähköistettyä rataa pitkin. Olin perillä seuraavana aamuna.  Hesassa oli vielä melkein talvi, mutta Göteborgissa oli jo kuin toukokuussa Helsingissä. Sitten vaan satamaan ja nousu portaita pitkin M/S Gripsholmiin, Ruotsi-Amerikka-linjan alukseen. Tämä olikin jo kooltaan eri luokkaa verrattuna 3000 tonnin Boren laivaan. Se oli peräti 15 000 tonnin alus, ja täynnä lähtijöitä, myös suomalaisia siirtolaisia. Seuraavan iltapäivänä se irrotti köytensä ja lähti laiturista.Jouko "John" Karjalainen, 1951 *CAN$ 50 = nykyrahana n. CAN$ 500 




 Minulta matkaan kului 24 tuntia, joista viimeiset kaksi kuljin BC Ferries:n lautalla Tsawassenin satamasta Nanaimon Duke Pointiin. Isä reissasi kymmenen päivää Göteborgista myrskyävän meren poikki New Yorkiin, sieltä neljä vuorokautta ja risat Greyhoundin busseissa mantereen toiselle laidalle  Seattleen ja Kanadaan Vancouverin saarelle. 

Maisemat ovat samat. Meri ja horisontti sekä vaaleansinisenä korkealla kaartuva taivas. Sama tunne kuin isälläni siitä, että on saapunut maailman rajalle, jonka tuolla puolen ei ole mitään. 

Seuraavana aamuna kierrämme isäntäperheeni puutarhassa. Sieltä on hieno näköala yli viljapeltojen Ladysmithin merenlahden perukkaan, jonka takana nousee korkeita mäkiä, melkein vuoria. Suuren tontin rajalla kasvaa satavuotiaita, satametrisiä puita; hemlokkia, lännendouglaskuusta, jättituijaa. Ne  varjostavat sopivasti aurinkoista mäenrinnettä.  Ruusupensaat on leikattu äskettäin; savisessa maassa ja välimerellisessä ilmastossa ne kasvavat nopeasti piikkiseksi viidakoksi. 

- Ruusu, jonka taimiluettelo kuvaa 1,5 x 1,5- metriseksi kasvaa meillä tuplasti sen verran. Tosin sitä vauhdittaa vielä veljen farmilta tuotu typpipitoinen lanta.

Kaikki täällä kasvaa valtavalla voimalla. Brittiläinen Kolumbia on kuin mahtava kasvipuutarha. Moniko tietää, että täällä on viinitarhoja, hedelmätarhoja ja jopa humalan viljelmiä? Saarella on menestyvä ja kasvava pienpanimoiden luoma olutkulttuuri. 

Meneillä on perheen vanhempien luota sisämaasta, Okanaganista, tuotujen persikoiden tölkitys. Ne ovat virheettömiä, tuoksuvia, mehukkaita - aivan toista maata kuin ne, joita myydään Suomen hedelmätiskeillä. Koko talo tuoksuu lämpimän makealta. 
My trip to Vancouver Island started on board the small Bore Lines ship from Helsinki to Stockholm in early April 1951. I had tickets to my destination and CAN$50* in cash - that was all I had for my travel expenses. From Stockholm  Central Station I took the train to Gothenburg. The train felt luxurious compared to what the Finnish State Rails had to offer, and the rails even had electricity. I reached Gothenburg the next morning. It was still winter in Helsinki but spring had arrived in Gothenburg. I took myself to the harbour and up the gangway aboard M/S Gripsholmen which ran the Sweden-America-line. It was a much bigger than the 3000 ton Bore; 15000 tons and full of passengers, also Finnish immigrants. The following morning it loosened the ropes and left the quai. Jouko "John" Karjalainen *appr. CAN$ 500 today
My trip to Vancouver Island took long enough, 24 hours. Dad sailed for ten days to New York from Gothenburg, then he took a Greyhound to Seattle and Vancouver for some four days and nights. The last stretch was a mere two hours on board a BC Ferries ferry to the island.

The views are the same. The Pacific Ocean, its horizon and the sky high above the blue of a robin's egg. I share my father's feeling of  arriving at land's end beyond which there is nothing.

The next morning I tour my hosts' garden. It has a fabulous view over the fields below, the gulf of Ladysmith and the high hills, almost mountains. The plot is surrounded by a hundred year old trees, a hundred meters high, hemlocks, douglas firs, cedars. They give a pleasant shade to the hillside house and garden. 

Everything flourishes here in the clay earth and Mediterranean climate.

- A rose that according to the catalogue description is 1,5 x 1,5 meters when mature grows double the size over here. At our place it even gets an extra boost from the manure we get from my brother's farm.

British Columbia is like an enormous nursery. There are wineries, all kinds of fruit orchards, hops - the beer culture is flourishing, too. The family is in the process of canning peaches
 - big, scented, juicy, perfect peaches they brought from their visit to the grandparents in Okanagan, a six hour drive inland. The entire house smells warm and sweet.

2 comments:

Jael said...

Upeita kuvia:) Onneksi tänään matkustaminen on helpompaa kuin silloin joskus.

Maylis said...

Jael, niinpä. Silloin ihmiset olivat toista maata, me olemme niin kovin hemmoteltuja nykyisin. 24 h tuntui sekin pitkältä..